Mennyttä ja tulevaa…

Olipahan viikko, Kokemuksena kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna jo hauska, vaikka esimerkiksi viime perjantaina kymmenen aikaan illalla tilanne oli kaikkea muuta kuin hauska. Olimme myyneet kahdessa päivässä noin 4000 annosta ruokaa ja olimme kokonaisuutena varautuneet ennakkotietojen perusteella siihen about 5000 annokseen. Lauantaiksi oli luvattu jopa melkein hellettä, joten ei auttanut muu kuin tilata tukkukuorma ja mennä […]

Taste of Helsinki 2015 on jo ovella

Huomenna se alkaa…   Tämä on kyllä yksi mielenkiintoisimmista ja työläimmistä urakoista, mitä omalle kohdalleni on osunut tähänastisella urallani. Olin toki täysin tietoinen että annoksia tulee valmistella tuhansia kappaleita, mutta uskoakseni kovinkaan moni kokki ei oikeasti tiedä millaista määrää raaka-aineita se todella tarkoittaakaan. Maanantaina todellisuudentaju pääsi yllättämään itseni, sekä tiimini. Ovesta rupesi tulemaan tavaraa, Kariniemeltä […]

Kokkien kokki 2015

  Viime keskiviikkona osui kohdalleni yksi urani hienoimmista ”titteleistä” ja tunnustuksista. Kokkien kokki titteli on kuin lätkässä most valuable player-palkinto, jonka kollegat äänestävät. Hommahan menee siten, että äänestyslista lähetetään noin 100.lle kokille ja keittiömestarille ympäri Suomen. Sitten kaikki äänivelvolliset laittavat 10 omasta mielestä ”parasta” kokkia paremmuusjärjestyksessä. Eniten kärkisijoja saanut kaveri voittaa tuon arvostetun tittelin. 2012 […]

Dinner In The Sky 2015

Kiireinen kesä tiedossa..   Viimeaikaisesta blogista pääsi jo vierähtämään tovi kaiken kevätkiireen keskellä. Ehkä mielenkiintoisimmat keikat tänä vuonna ovat tulossa kesällä nosturin nokassa. Olen saanut kutsun tänäkin vuonna kiertämään Dinner In The Sky-projektin mukana muun muassa Liettuassa, Latviassa ja Helsingissä. Teimme Antin kanssa myös viime vuonna muutaman kerran nosturikokkausta ja yläilmoissa onkin aivan eri haasteet […]

Mitäs sitä tänään laitettaisiin

Parsaa ja Hollandaisekastiketta!     On taas se aika vuodesta joka kestää harmillisen pienen, ohikiitävän hetken. Kevään kohokohtiin kuuluva ensimmäisten herkullisten parsojen ilmestyminen kauppojen hyllylle saa aina hymyn huulille, niin nytkin. Stockalta kauppakassiin tiensä löysi muutama puntti mukavan edullista vihreää parsaa, joka muuten on mielestäni jopa parempaa kuin valkoinen lajitoverinsa. Aateloituneet parsan ystäväthän pitävät valkoista […]

Grillattua lohta ja keväinen nuudelisalaatti

Meidän aivan must kesäruoka on ensimmäisenä reseptinäni vuorossa. Vaikea keksiä parempaa ja helpompaa kotiruokaa kuin sokerisuolattu lohi, jonka voi joko grillata tai polttaa kaasuliekillä. Lohihan on hyvin rasvainen kala, eikä siksi pala helposti liekillä tai hiilloksella. Lisäkkeeksi sopii melkein mikä vaan, mutta tällä kertaa meidän pyhälisäkkeenä toimi hieman aasialaisella twistillä tuunattu nuudelisalaatti. Aikaa itse valmistamiseen […]

Taste of Helsinki 2015

Sain noin kuukausi takaperin mielenkiintoisen meilin, jossa kyseltiin olisinko mahdollisesti kiinnostunut lähtemään omana itsenäni perustamaan pop up ravintolan Taste of Helsinki festivaaleille. Vastasin hetken aikaa asiaa mietittyäni myöntävästi, vaikka olin tietoinen siitä että parhaimmillaan neljän päivän festivaaleilla jokainen ravintola voi ruokkia jopa 5000 ihmistä ja se on paljon se. Puhuimme asiasta porukalla ja mietimme, että […]

Vuoden kokki 2015 ja Bocuse d’Or Suomen karsinta

Vuoden Kokki 2015 ja Bocuse d’Or Suomen karsinta Kilpailut käytiin tänä vuonna kevätmessuilla pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna. Vuoden kokki semifinaalit kisattiin 26 ja 27 maaliskuuta, ja Bocusen Suomen karsinta heti perään lauantaina 28 maaliskuuta. Vuoden Kokkiin oli tänä vuonna hakenut äärimmäisen tasokkaita kilpailijoita, mutta määrällisesti hakemukset olivat jääneet ennätyksellisen harvalukuiseksi. Tämä asettaakin meidät vanhat Vuoden Kokit, […]

Ja taas kilpailtiin

…tällä kertaa tosin pilke silmäkulmassa! Vuoden porokokki 2015 kilpailu pidettiin tänä vuonna taas Rovaniemellä 20 ja 21 päivä maaliskuuta. Päätimme sulassa sovussa oman valmentajani Eero Vottosen, assistenttini Bocuse d’Or kilpailusta Antti Lukkarin ja entisen työkaverini Oula-Kustaa Keijälän kanssa aivan hakuajan umpeutuessa hakea kisaan mukaan. Otimme kuvat ja kirjoitimme reseptit pikaisesti viimeisenä mahdollisena hetkenä ja lähetimme […]

Tervetuloa sivuilleni!

Tulen kirjoittamaan säännöllisen epäsäännöllisesti kaikesta siitä, mitä omassa elämässäni, sekä minun ympärilläni sattuu ja tapahtuu. Tulen julkaisemaan myös omia ja kohdalleni osuneita kotiruoka- ja staff food-reseptejä muutaman kerran kuukaudessa. Kaikki alasta kiinnostuneethan jo tietävätkin, että jokaisella vähänkään itseään kunnioittavalla ravintolalla on kunnia-asianaan tehdä vähintään yhtä hyvää ruokaa omalle henksullensa kuin asiakkaille. Tässä osiossa siis kerron […]