Bocuse d’Or – homma jatkuu!

Summaan tässä blogissa menneen Bocuse d’Or -kauden. Kisathan käytiin viime viikolla Lyonissa, ja meillä oli tuomisina kuudes sija. Tulos oli hieman kitkerä, mutta omaan suoritukseemme olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Näillä eväillä ollaan vielä tulevaisuudessa podiumilla!

Kun Eero Vottonen pyysi minua valmentajakseen, lähdimme parantamaan viimekertaista neljättä sijaamme samalla tiimillä. Kisakausi on pitkä, ja pitkään harjoittelujaksoon mahtuu kokonainen tunteiden vuoristorata. Välillä teki mieli muistuttaa Eeroa kaikesta muusta kivasta, mitä elämässä on. Kilpailusta muodostuu helposti liian iso peikko ja se on koko elämä, vaikkei näin kuulu olla.

Olemme voimakkaita persoonia, ja meillä oli omat hetkemme, mutta pääsimme hyvään lopputulokseen. Huomasin myös oman näkemykseni muuttuneen matkan varrella. Halusin ennen tehdä enemmän monimutkaista ja näyttävää ruokaa, nyt toitotin Eerolle kuitenkin paljon yksinkertaisuutta ja makua. Mielestäni Eerolla oli lopussa hyvä annos. Siinä oli paljon tekniikkaa, vaikka toki joitain pikkujuttuja olisimme voineet vielä hioa. Olen itse sitä mieltä, että kaikkien lisäkkeiden ei tarvitse olla täytettyjä, välkkyviä tai räjähtäviä, kunhan ne vaan ovat hyvän makuisia. Virheitä kun on aina helpompi löytää, jos setti on lastattu täyteen tekniikkaa.

Pohdimme muun muassa voiko keltajuuri olla keltajuurena lautasella. Tulimme siihen tulokseen, että kun se on koristeltu ja osana kokonaisuutta sekä maistuu todella hyvältä, niin se toimii. Koen että pystyin antamaan tiimille näissä asioissa paljon. Useamman kisan ja niiden turhautumisen sekä pettymyksen läpikäyneenä olen miettinyt paljon, mitä pitäisi tehdä eri tavalla.

Toisinaan kävikin niin, että vaikka oli sovittu yksinkertaisuudesta, nosto oli kaikkea muuta. Eero kun rakastaa kokeiluja kun itse taas pusken maalia kohti kuin dieselmoottori. Kaikki tämä näkyi myös erilaisena harjoittelurytminä: Treeninostoja oli huomattavasti vähemmän kuin minulla aikoinaan. Tällainen harjoittelutyyli vaatii hyvän taustajoukon, joka pystyy ohjaamaan ja auttamaan eteenpäin.

Lyonissa näkyi monella tavalla se työ, jota olen olut mukana tekemässä vuodesta 2009 lähtien. Pieni juttu kokonaisuudessa, mutta henkilökohtaisesti iso juttu on se, miten olen onnistunut tutustumaan juroihin ranskalaisiin päälliköihin. Tiedättehän ne nyrpeät ja ylimielisen näköiset keittiötuomarit, jotka kaulaliina kireällä kukkoilevat keittiöiden liepeillä? Kuitenkin kun vaihdat heidän kanssaan poskisuudelmat ja parit läpät niin hekin osaavat olla tosi mukavia.

On siistiä, että olen oppinut tulemaan toimeen heidän kanssaan! Nykyisin he tuovat kahvia ja tulevat juttelemaan. Se on varmasti suurimpia ystävyyden osoituksia, jonka voin heiltä saada. Uskon että hekin arvostavat pienen ja pippurisen Suomen sisukkuutta ja periksiantamattomuutta.

Valmentajana toimiessani pääsin toisen ryhmän kisapäivinä keittiötuomariksi. Silloin pitää olla supertarkka tiukkapipo. Yritän aina kun mahdollista löytää virheitä ja piilotettuja aineita muilta tiimeiltä, koska myös meiltä niitä pyritään aina löytämään. Toimenkuvaan kuuluu olla pain in the ass. Toisen kisapäivän tuomaroinnista jäi tällä kerralla hampaankoloon se miten pisteitä jaettiin.

Minusta jenkit olisivat ansainneet vain 7+7 pistettä keittiötyöskentelystään. Edellispäivän parhaille oli annettu 8+9 hygieniasta, siisteydestä ja hävikistä. Jenkkien keittiössä oli aikamoinen paniikki, he eivät olisi ansainneet lähellekään maksimipisteitä, mutta muutama keittiötuomari oli hypätä yli pöydän: heidän mielestään jenkeille ei voi antaa huonoja pisteitä, kun he panevat niin paljon eforttia kisaan. Minkä verran he oikein saavatkaan eteen asioita? Kaikkien pisteiden julkaiseminen parantaisi organisaation läpinäkyvyyttä.

Uskon silti bisnesmies Jérome Bocusen otettua kilpailun johdon haltuunsa, että voittaminen voi olla pienillekin maille mahdollista. Kisa tarvitsee paitsi isoja rahakkaita maita, myös pieniä maita. Esimerkiksi me Pohjoismaat olemme yhdessä rintamassa iso toimija. Jos pääsisimme koalitioon, voisimme yhdessä vaatia asioita!

Pohjoismaiden ylivaltaa Bocuse d’Orissa on taidettu vähän säikähtää – kilpailu ei ole enää kiinnostava, jos Pohjolan maat miehittävät säännöllisesti sijat 1-5. Silti meidän kannattaisi tehdä yhteistyötä ainakin Ruotsin kanssa. Lopputuloksissa taaksemme  jäänyt Ruotsi voisi nyt olla nöyrä ja valmis yhteistyöhön tieto-taidon jakamisessa ja jopa kimppaharjoituksissa.

Säästin tähän loppuun uutisen. Suomen tiimissä on tiedossa isoja muutoksia, kun vuodesta 2008 Bocuse-tiimissä mukana ollut Pekka Terävä jättää tehtävänsä. Kiitos Pekka näistä vuosista!

Olen iloinen voidessani kertoa, että jatkan Pekka Terävän seuraajana Suomen Bocuse d’Or -tiimin presidenttinä. Uskoin Lyonissa palkintojenjaossa loppuun asti tiimiimme ja mahdollisuuteemme voittaa. Uskon mahdollisuuksiimme menestyä maailman vaativimmassa ja arvostetuimmassa kokkikilpailussa, ja haluan olla mukana rakentamassa menestystä jatkossakin.

Kuva Kaapo Kamu