Suomen Bocuse d’Or -tiimin presidentillä on asiaa! Olemme juuri avanneet haun kilpailukaudelle 2018-19. Toivomme, että saamme tällä kerralla mahdollisimman monta laadukasta hakemusta kisaamaan paikasta Bocuse d’Or -kilpailussa.

Julkistamme kandidaattiehdokkaat elokuun puolivälissä. Samalla käydään kisatehtävä läpi. Tuleekohan siitä saman henkinen kuin Lyonissa aiemmin tänä vuonna? Suomen joukkueen uutena presidenttinä haluan viedä Suomen karsintakilpailua lähemmäs aitoa kilpailutilannetta.

Karsinta järjestetään osana Supperfestia 7. marraskuuta Arabiassa Fiskars-kampuksella.

Kuka lähtee voittamaan kisan?

Olemme rakentaneet ensimmäistä kertaa Bocuse d’Orin Suomen historian aikana organisaatiota kuin yritystä: meillä on strategia, visio ja tuloskortti. Kaiken tämän ansiosta meillä on kirkkaana mielessämme, mitä pitää tehdä, että saavutamme tavoitteemme, paikan podiumilla.

Myös tiimi kilpailijan tueksi on jo valittu. Olemme kutsuneet mukaan parhaat ihmiset eri aloilta. Kokeneen tiimin pohjalle kasataan uutta: joukkueenjohtajana jatkaa Sami Rekola, mentoriksi tulee Eero Vottonen ja taiteellisena neuvonantajana toimii Pekka Paikkari. Promotion managerina kyntensä näyttää Mari Cadaut, joka vastaa tiimin toiminnasta ja viestinnästä.

Tykkään tosi paljon tästä ideasta. Kauden kulku on suunniteltu tarkkaan, ja kun edustaja valitaan, hän allekirjoittaa sopimuksen. Tällä kerralla myös kilpailijan ja assistentin henkilökohtaista taloutta on mietitty.

Yhteistyökumppanuusneuvotteluja on viety eteenpäin. Ne ovat hyvällä pohjalla. Koska haemme vuoden 2020 Euroopan-karsinnan järjestämistä, mietimme jo nyt millaisia strategisesti tärkeitä yhteistyökumppaneita kaipaamme pitkällä tähtäimellä.

Myös julkinen raha on haussa. Tässä vaiheessa ei auta kuin todeta, että onpa kumma jos eivät Helsinki ja valtio tajua  -kilpailun arvoa. Tilaa tällaiselle kilpailulle voisi olla myös Turussa, joka on myötämielinen kansainvälisille ruokakilpailuille.