Tämänvuotisen Michelin-julkistuksen saldo Suomelle oli nihkeä: emme menettäneet mitään, mutta punaiseen oppaaseen ei tullut uusiakaan mainintoja. Se panee miettimään, millä eväillä suomalaiset ravintolat kykenevät jatkossa tähtijahtiin.

Vai onko tähtijahti tärkeää? Mielestäni on ja ei. Tärkeintä on, että meillä on hyvä, eloisa ja erilaisia asiakkaita palveleva ravintolakulttuuri. Kovassa kilpailussa matkailussa ja sitä myötä turistien määrässä jäämme kuitenkin pahasti alakynteen muille Pohjoismaille. Turistit matkustavat paljon ruoan takia ja ovat valveutuneita. Ravintoloidemme taso ei ole laskenut, mutta emme ole yksinkertaisesti pysyneet muiden maiden kehityksessä täysin mukana.

Valtavan ravintolabuumin äärellä tekee silti mieli uskoa, että jokaiselle löytyy jotakin. Pysähdyin summaamaan tämänhetkistä tarjontaa ja pohtimaan helsinkiläisravintoloiden vahvuuksia ja heikkouksia. Nämä ovat vain omia mielipiteitäni.

Perusasioiden pitää olla ravintolassa kunnossa. Niihin lasken hyvän ruoan lisäksi sujuvan palvelun, tilan viihtyisyyden ja toimivan akustiikan.

Ravintolakulttuuriin kuuluu erottamattomana osana fine dining. Onko se kuollut, niin kuin huhutaan? Onko pönötys passé? Muualla maailmassa sitä jaksetaan, mutta ihan kuin Helsingissä olisi väsähdetty – käsityöosaaminen kuolee sukupuuttoon, jos nykylinja jatkuu.

Nimenomaan käsityökulttuuri, jota on pitkään meillä kehitetty, on lähellä sydäntäni. Sitä olisi hyvä vaalia. Taitojen ja ajattelutavan katoamiseen ei vaadita montaa vuotta. Kukaan ei ole aikoihin uskaltanut todella kokeilla, olisiko Suomessa vielä tilaa fine diningille!

Hans Välimäen uusi ravintolakonsepti pysyy salaisuutena, kun mestari itse välttelee paikkoja ja tapahtumia, joissa ihmiset liikkuvat. Olisiko Hans valmis uuteen koitokseen gastronomian huipulla? Se olisi hienoa!

Jokunen vuosi sitten upeasti ruokatuotteen osalta uudistunut Lyon tekee fine diningia, olisi hienoa että myös asiakkaat sen löytäisivät paremmin. Petri Niilola ja Tuomas Vierelä ovat pioneereja, jotka pitävät yllä fine dining -meininkiä.

Lyonin lisäksi fine dining -paikkoja on Helsingissä muutama: Olo, Chef & Sommelier, Demo ja Ask, joilla menee ilmeisen mukavasti, kaikki ovat löytäneet oman paikkansa ja asiakaskuntansa.

Olen hieman yllättynyt, että Helsingin Lönnrotinkadulle avautuva uusi luksushotelli St. George ei huhujen mukaan ole saamassa asiakkaidensa arvoista high end -ravintolaa.

Kaartinkaupungissa sijaitseva Vinkkeli on hyvä esimerkki, miten tehdään asioita oikein. Ruoka on suunniteltu sopimaan hyville viineille, ja keittiö tekee hyvin ne asiat, jotka parhaiten osaa. Koko homma perustuu osaavaan salihenkilökuntaan, ja Antti Uusitalo johtaa paikkaa hienosti. Hyvän jätkän piirre voi siirtyä myös ravintoloitsijaan! Lisäksi Vinkkelissä on mahtava akustiikka. Siellä on kiva käydä –  juttelet, saat hyvää palvelua, olet aina tervetullut. Paikka on kuin luotu viihtymiseen.

Shelter on upea mesta sisustuksellisesti, kupari kiiltää ja merimieshenkisyys on selkeä teema. Täällä jos jossain on helppo aistia hyvä meininki. Ruoka on hyvin tehtyä perusruokaa ja palvelu pelaa.

Finnjävel mietityttää hieman. Ravintolan nimi on mahtava ja ideologia upea – tämä on kulttuuriteko Suomen ruokakulttuurille. Olen Henkka Alénille ja Tommi Tuomiselle hieman kade mahtavasta konseptista, mutta toteutusta en pysty täysin allekirjoittamaan. Kun tehdään, pitäisi tehdä kunnolla, ei puolivillaisesti kaunistellen.

Asiakkaille kerrotaan ruokakulttuurimme syntyajoista, jolloin olosuhteet olivat askeettiset,  minkä jälkeen aperitiiviksi tarjotaan kuitenkin samppanjaa. Miten se sopii kurjuuden tarinan päälle? Miksi ei tarjota vaikka nokkosmehua, joka on keitetty pontikaksi, sahtia tai vaikka kiljua?

Poron kopara, kaikessa herkullisuudessaan, on maailmankaikkeuden ehkä epäseksikkäin ruoka. Se sopii ravintolan teemaan hienosti, mutta pitääkö se koristella kukkasilla, eikö sen voisi antaa olla rohkeasti täydellisesti duunattu poron kopara? Rinta rottingille!

OX taas – miltei Vinkkeliä vastapäätä sijaitseva ravintola on ihan jees, mutta monessa asiassa oli vielä ensi käyntikerralla parantamisen varaa. Palvelu horjahteli: kynttilä pöydässä paloi loppuun ja viinipullokin tyhjeni ennen kuin saimme ruokalistan eteemme. Oliko syy vain janoisissa juojissa, jää lukijan päätettäväksi. Isompi ongelma on, että ravintolalla ei ole selkeää konseptia. Ruoka on hyvää ja pääsääntöisesti taidokkaasti tehtyä, mutta on vaikea hahmottaa mikä on OXin filosofia.

Yksi näkyvistä Helsingin ravintolatoimijoista, Royal Ravintolat, on tarttunut uusiin syömisen trendeihin ja myllännyt koko bisnesmallinsa uusiksi. Myönnän, että nyt saattaa lentää pari piikkiä myös heidän suuntaansa, mutta koska kasvoin tässä ketjussa, minun on paikoittain vaikea ymmärtää, miten paljon toiminta on muuttunut.

Royalin konseptiravintolat ovat valloittaneet hyviä liikepaikkoja – Hanko Susheja on ostoskeskuksissa jo Helsingin ulkopuolellakin ja Pizzarium avasi muun muassa juuri kiireisessä Kampin keskuksessa. Ne eivät ole mitään mullistavia konsepteja, mutta hyvää ruokaa kuitenkin.

Roster Helsinki on itselleni hieman mysteeri. Olen käynyt siellä muutaman kerran syömässä ja on vaikea päättää, mitä mieltä ravintolasta olisi. Ruokalistat hakevat koostumustaan ja tunnelma on varmasti paljon illasta kiinni. Ruokalistan ja snack-listan hinnat hämmästyttävät – tämä on niitä harvoja paikkoja, joissa olen jäänyt hämmästelemään pikkusyötävien hintaa pidemmäksi aikaa.

On mielenkiintoista katsoa miten konsepti lähtee lentoon Turussa, riittääkö länsirannikolla nykyinen laatu ja taso?

Hiljattain suljettu Palace taas, siinäpä vasta onkin kiinnostava projekti, mitäköhän rentoa ja modernia Royal sinne mahtaa keksiä. Alku on jo hyvä, kun Helsingin siluettiin kuuluvan kyltin led-valot saadaan vihdoin uusittua. Löytyisiköhän tänne joku kovan luokan tekijä paikan koristeeksi?

Toivon vilpittömästi kannatusta kaikenlaiselle gastronomialle. Se kun ei ole pelkkää fine diningia, vaan myös sushia, burgeria, burritoa, härkistä ja nyhtökauraa, kaikelle pitäisi riittää tilaa!