On taas se aika vuodesta, kun Suomen nälkäisimmät kokit kisaavat Vuoden kokin tittelistä. Suomen parhaan kokin tittelin voittamalla avaa itselleen tien huipulle.

Voitin oman Vuoden kokki -kilpailuni vuonna 2005, juuri ennen kuin kisa jäi pitkälle tauolle. Oli hienoa voittaa juuri silloin, se oli nimittäin kova vuosi! Kakkoseksi jäi Kape Aihinen ja kolmoseksi Tomi Björck. Meistä kaikista on tullut aika kovia kokkeja, vai mitä? Kaikista muistakin finalisteista on tullut kovia tekijöitä.

Vuoden kokki tai ylipäätään Suomen mestaruus oli lapsuudenhaaveeni, ja se oli myös eka kisa jonka voitin. Voitolla oli paljon merkitystä: jos en olisi voittanut ensimmäistä kisaani, en olisi luultavasti jatkanut kilpailu-uraa eikä olisi tullut Bocuse d’Oria. Kokkiuraa olisin toki jatkanut, mutta koko urani olisi eri näköinen.

Onko kokkikisoista oikeasti apua matkalla huipulle?

Menestyväksi kokiksi tuleminen ei välttämättä vaadi kilpailuja, mutta ei kisamenestys ainakaan heikennä menestysmahdollisuuksia uralla.

Kilpaileminen antaa paljon, sillä se pakottaa treenaamaan monia juttuja, joita ei normaalisti keittiössä pääsisi tekemään. Se, että joutuu out of the box ja harjoittelemaan asioita, jotka eivät kuulu omiin vahvuuksiin, tekee kokista paremman.

Väitän, että kisaaminen tekee kokista monipuolisemman. Lämpöisen puolen kokin on harjoiteltava perushyviä jälkkäreitä, muuten ei voi voittaa. Itse en tiennyt jälkiruoista yhtään mitään, niitä minun piti harjoitella superpaljon. Vuonna 2005 mahdollisia tehtäviä, joita öisin harjoiteltiin, olivat kvenellin muotoilu jäätelöstä ja vihannesten turneeraaminen tiettyyn muotoon. Hassua, mutta ne olivat heikkouksiani, jotka nykyään osaan.

Kaikilla, jotka kilpailevat kokkikisoissa, on automaattisesti yksi hieno piirre, jota menestyvä kokki tarvitsee: jokainen palaa halusta tehdä töitä, eikä laske tunteja, kun harjoittelee duunin jälkeen. Jos on motivoitunut tekemään töitä, pärjää niin kisoissa kuin tosielämässäkin!

Luonnonlahjakkuuksiakin on, esimerkiksi suurta arvostustani nauttiva Eero Vottonen on tosi kova. Hän voitti Vuoden kokin kertayrittämällä ylivoimaisesti. Moni muu on puurtanut kovasti ja tahtonut voittoa niin, että on tahkonnut kisaa monena vuonna peräkkäin.

Minua kiinnostaa tietysti Bocuse d’Or -organisaation presidenttinä, saammeko kenties tänä vuonna uutta verta koneistoon. Useinhan Suomen edustajaksi on valittu Vuoden kokki joltain edeltävältä vuodelta.

Vuoden kokissa olen tänä vuonna toinen päätuomareista. Vedän ”konkarituomaristoa”, ja tuomaroimme yhdessä Markus Aremon, Micke Björklundin, Pekka Terävän ja Mika Roiton kanssa ennakkotehtävän. Eero Vottonen johtaa uuden sukupolven tuomareita ja tuomaroi yhdessä Serko Rantasen, Erik Mansikan, Ilkka Lääverin ja Kristian Vuojärven kanssa yllätystehtävän. Ihmettelen yhä, milloin minusta tuli konkari!

On mielenkiintoista nähdä, kuka tämän vuoden ehkä suurelle yleisölle melko tuntemattomista ja kokemattomista finalisteista voittaa. Mukana on poikkeuksellisesti vain pari aiempaa Vuoden kokki -finalistia, eli itsestään selvää voittajaehdokasta ei mielestäni ole.

Kilpailuissa kokemus näkyy, ja ensimmäinen kilpailu on aina hankala. Se jännittää, näet unia ja pyörittelet asioita liikaa mielessäsi. Kun olet muutaman kerran käynyt sen läpi, ajatusmaailma muuttuu.

Palataan vielä siihen, mitä voittaja konkreettisten rahapalkintojen lisäksi saa. Kilpailu yleensä helpottaa ja nopeuttaa tietä huipulle. Voittajat kiinnostavat: jos olet hyvä tyyppi, kiinnostunut ja motivoitunut voittaja, olet haluttu työntekijä. Jokainen Vuoden kokin voittaja on ilman muuta keittiöpäällikkötasoa!

Jos voitto napsahtaa kohdalle, kannattaa miettiä omaa tulevaisuuttaan kaikessa mitä tekee.

Pitää olla mietittynä, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Kaikkeen ei kannata lähteä mukaan, vaan ottaa vastaan tarjouksista fiksuimmat. Jos ottaa liian monta duunia, ei pysty hoitamaan yhtäkään kunnialla.

Olen pyrkinyt rakentamaan luotettavaa ja laadukasta kuvaa. Jos jotain teen, teen sen kunnolla ja olen rahan arvoinen, en haali liikaa töitä vaan teen hyvin sen mitä lähden tekemään. Jokainen toki rakentaa oman polkunsa, mutta kannattaa muistaa, että keikkoja tulee, ja maine lähtee muodostumaan siitä, miten ne hoitaa.

Toivon myös, että Vuoden kokilla on kirkkaana mielessään se vähän isompi tehtävä: hän on vähän kuin Miss Suomi ja edustaa kokkien ammattikuntaa vuoden ajan. Toivon, että Vuoden kokki tajuaa, miten arvostettu titteli hänellä on. Kokkikuntaa pitää edustaa hyvin ja miettiä sitäkin kautta mitä tekee. Julkisuus pitää käyttää hyvin ja viisaasti, jottei tee hallaa itselleen ja samalla koko ammattikunnalle. Vanhat Vuoden kokit arvostavat tätä!

Vuoden kokki 2017 -finalistit – kuka heistä voittaa tänään Vuoden kokin tittelin?

Kuvaaja Emilia Kangasluoma
Kuvaaja Emilia Kangasluoma